lauantai 3. lokakuuta 2015

ENSIMMÄINEN KOEVIIKKO

Kyselin tuossa pari postausta sitten, että olisiko kiinnostusta postaukselle ekan koeviikon fiiliksistä ja sitähän löytyi, joten eiköhän mennä asiaan. 
IMG_5632
Mulla oli tosiaan ensimmäisessä jaksossa psykologia, uskonto, musiikki, matikka ja kemia ja oon kyllä ihan tyytyväinen kokeiden tuloksiin, mutta löytyy myös parantamisen varaa.
IMG_5634
 Ensimmäinen koeviikko ei stressanut ainakaan mua paljoa, mutta kavereita ainakin. Koko itse koeviikko oli suhteellisen rento, kun oli vain aamulla koe ja sitten myöhemmin kertaustunti, mikäli sattui olemaan sinä päivänä koe. Jos aloitti vähintään viikkoa ennen ekaa koetta lukemaan, ei koeviikolla tarvinnut oikeastaan kuin vähän kertailla asioita. Kokeissa taas huomasi sen, että asioita piti osata soveltaa ja tietää selkeästi esseissä, että mikä liittyy tähän ja mikä taas ei. Matikka oli mulle itselle vaikea ja sitä piti oikeasti tehdä kotona oikein kunnolla, mutta kyllä yllätyin, että lokerossa oli koe, jossa oli numero 8-, vaikka odotin kutosen tasoa. Siinä huomasin, että panostus ainakin näkyi. 
IMG_5636
Itse tykkään kyllä ainakin ensimmäisen koeviikon perusteella enemmän koeviikosta, kuin yläasteen ripotelluista kokeista.

2 kommenttia:

  1. Hienoa, ettet stressannut koeviikkoa paljoa ja että aloitit lukemisen ajoissa! Itse olen huomannut parhaaksi tavaksi sen, että luen kirjaa aihe aiheelta sitä mukaa, kun asiaa käydään tunnilla läpi, jolloin pääsen helpommalla itse koeviikolla. Stressi on kuitenkin itselläni aika suuri, sillä mulla on niin kamalan vaikeita aineita itselle - fysiikkaa, kemiaa ja matikkaa. Vaikka koeviikkoja on takana pian jo kuusi, ei stressaaminen ole kadonnut minnekään :D Ja olen ihan samaa mieltä siitä, että koeviikko on mukavampi kuin yläkoulun ripotellut kokeet!

    Hyvä myös, että olet tyytyväinen sun kokeiden numeroihin. Lukiossa numerot yleensä tippuvat yläkouluajoista, joten sitä ei kannata säikähtää - ne voivat nousta vielä, kun pääsee hommaan paremmin kiinni. Itselläni keskiarvo on laskenut noin numerolla yläkouluun verrattuna (noin yhdeksästä noin kahdeksaan), ja olen silti ihan tyytyväinen - lukiossa taso on kuitenkin paljon kovempi kuin yläkoulussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa saada näin pitkä kommentti! Mullakin on nyt tässä jaksossa itsenäinen kurssi ja sen kanssa pitää kyllä tehdä töitä. Tunnen sun tuskan kyllä noissa matemaattisissa aineissa, mullakin on nyt fysiikka ja sitä kun ei aivan hevillä ymmärrä.

      Poista

Pidäthän kommenttisi asiallisena, ruudun takana on myöskin ihminen.