Monessa blogissa on jo aikaisemmin näkynyt mydayta tekstiversioin ja kellon ajoin, joten mäkin ajattelin kokeilla tämmöistä.
10:10 Herään siihen, kun äiti herättää mut ja muistan, että on tiistai ja vapaapäivä, koska mulla ei ole viimeisenä koeviikon päivänä koetta.
10:15 Oon päässyt keittiöön ja alan syödä aamupalaksi leipää ja jogurttia. Samalla tsekkaan instagramit, snapchatit, sun muut sosiaaliset mediat.
10:30 Äiti hakee postin ja sieltä löytyykin mun koulukuvat, jotka eivät mulla ainakaan tänä vuonna onnistuneet ollenkaan. Oon vaihtanut keittiöstä sohvalle ja siinä makoilen vielä kauan aikaa.
11:20 Jaksan nousta suihkuun ja sielä meneekin n. 10min ja melkeinpä heti sen jälkeen syönkin jo lasagnea.

11:45 Aloitan meikkaamisen ja 11:57 oonkin siinä jo valmis ja käyn pesemässä hampaat.
12:10 Laitan seuraavana päivänä alkavan jakson välilehdet valmiiksi kansioon ja vaihdan vanhan jakson muistiinpanot toiseen kansioon.
12:16 Kuivaan hiukset, jonka jälkeen kiharran ne.
12:36 Tsekkaan jo uudestaan sosiaaliset mediat ja odotan kellon lähenevän yhtä.
13:05 Lähden kohti bussipysäkkiä, ja tajuan sen olevan liian aikaisin, koska jouduin seistä sielä 13:17 asti.
13:30 Jään bussista pois ja kävelen kohti Mimmin taloa ja heti pihaan päästyäni käydään lenkittämässä heidän koira, Manu
13:45 Otan parit kuvat Mimmistä ja Manusta ja sen jälkeen viedään koira sisälle ja lähdetään kohti kaupunkia.
14:01 Ollaan kaupungilla ja otetaan molemmille vielä asukuvat.

14:18 Ollaankin valmiita kuvissa ja suuntaamme kohti Body Shoppia ostamaan mulle käsirasvaa.
14:29 Ollaankin H&M:ssä katsomassa mulle puuteria, jota ei kuitenkaan löytynyt. Suuntaamme Hesburgeriin syömään.
15:05 Nähdään parit kaverit torilla ja pian jatkammekin matkaa Suomalaiseen Kirjakauppaan ostamaan Mimmille kansiota.
15:18 Ollaan K-Marketissa etsimässä Oreo-jäätelöä, mutta sitä ei sielä ole ja päätämme lähteä toiseen päähän kaupunkia Siwaan metsästämään sitä. Koko kesä oli tarkoitus syödä puoliksi Oreo-jäätelö, mutta ei koskaan ehditty ja nyt se oli pakko toteuttaa.
15:56 Ollaan takaisin Mimmillä ja avataankin heti jäätelöpurkki, mutta ei edes jaksettu syödä siitä edes puolia.

16:31 Katsellaan otettuja kuvia ja parit hyvät kuvat sieltä löytyykin.
18:55 Mua tullaankin hakemaan kotiin parin tunnin hengailun jälkeen.
19.23 Teen blogiin postausta ja tämän jälkeen loppuilta meneekin aika hyvin taas somen parissa ja taisimpa katsoa hetken Katsomosta jotain ohjelmaakin.
22.56 Pesen meikit ja hampaat, rasvaan naamani, vaihdan yövaatteet ja 23.10 oonkin jo sängyssä valmiina nukahtamaan.