me lähdettiin lauantaina kohti tampereen ideaparkkia ja ikeaa, kun äiti oli saanut idean, että lähdetäänkin jo yhdeksi yöksi tampereelle. minä fiksuna ideaparkin pihassa tajusin, että mun kameran muistikortti on kiinni kotona tietokoneessa, joten jouduinpa ostamaan ylimääräisen ideaparkista. ideaparkissa käytiin parissa kaupassa ja sieltä jäikin jotain jo käteen, mutta ostospostaus tulee sitten erikseen.

seuraavana aamuna lähdettiinkin kohti helsinkiä ja matkalla käytiin mummin siskon luona. helsingissä suunnattiin sitten hotelliin helsingissä ja sen jälkeen kamppiin vähän kiertelemään, kaupat alkoivat mennä kiinni ja me suunnattiin takaisin hotellille loppu illaksi.

maanantaina me sitten kierrettiin loputkin kaupat ja oltiin nekin kierretty jo yhden maissa, joten päätettiin lähteä käymään verkkokauppa.com:issa ja vähän kiertelemässä helsinkiä autolla. käytiin myös esimerkiksi aurinkolahdessa vähän katselemassa rantaa. länsisatamassa käydessä nähtiin myös iso risteilyalus.
kiva reissu postaus
VastaaPoistakiitos:)
Poista