juurihan me vasta päästiin kesälomalle, pois kokeista. jep, huomenna taas se alkaa, vaikka sanakokeita onkin jo ollut. haluan kesälomalle. vihaan sadetta, joka päivä sataa, vähintäänkin sillon, kun tuun koulusta. tänään taisi olla melkein kahteen viikkoon eka päivä, kun en kastunut kotiin tullessani. toinen syy päästä kesälomalle, ei sataisi joka päivä. koulukuvatkin tuli tänään, yksi yksityiskuvista onnistui ihan kohtuu hyvin, mutta muut kolme vaihtoehtoa olivat kamalia.
torstai 28. elokuuta 2014
maanantai 25. elokuuta 2014
kuulumisia!
pitkästä aikaa blogissa kuulumispostausta, tässähän on kuvia jopa heinäkuulta, eli edellisestä tällaisesta on tooosi pitkä aika!


mä niin haluan kesän takasin. haluan nukkua aamuisin pitkään. haluan lämmön. haluan olla tekemättä mitään. etenkin haluan takasin riparille.
sunnuntai 24. elokuuta 2014
new purchases
tässä olisi nyt ruotsin ostoksia sekä takki ja muki, jotka unohtuivat edellisestä ostospostauksesta.
keskiviikko 20. elokuuta 2014
confirmationpics
ajattelin tulla nyt laittamaan mun parhaimpien rippikuvien koevedoksia tännepäinkin. nää kuvat on siis otettu studio streetillä, samassa paikassa, missä olin tetissä keväällä. mulla oli mun kamera mukana sielä ja joissain näistä kuvista tuo kamera näkyykin. tuona päivänä tosiaan alkoi satamaan ja mun kiharat suoristui hieman siltikin, vaikka niissä oli kilo lakkaa, joten itse en tykkää mun hiuksista näissä kuvissa. mitäs mieltä te olette yleensä koko kuvista :)?
sunnuntai 17. elokuuta 2014
trip to haaparanta








torstai 14. elokuuta 2014
match show 23.7
olin kolmisen viikkoa sitten päivölän citymarketin pihalla katsomassa match showta, missä meidän perheen kaverin koira oli kisaamassa ja minä sitten otin kuvia hänestä. tiibetinspanieli lyyli voitti sitten sinisten toisen palkinnon, eli hävisi parillensa, mutta voitti toisen palkinnon hävinneiden kesken.
tiistai 12. elokuuta 2014
valtatie 67




perjantai 8. elokuuta 2014
back to school shopping
nyt on siis vihdoin tulossa postausta helsingin ostoksista, sekä tiistaisen vaasan reissun bikbok-ostoksista!
tämä peiteväri tuli oikeastaan ostettua siksi, että halusin jotain tummat silmänaluset peittävää, vaikkei ne mulla pahat olekaan ja ripsiväri, koska huomasin mun ripsivärin, mitä käytän alaripsiin, olevan loppu. molemmat on ostettu city marketista.







tästä ostospostauksesta unohtui mun ikean kuppi, mutta näätte sen sitten toisessa postauksessa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)