perjantai 28. marraskuuta 2014

KINKKU-JUUSTOPULLAT

ajattelin tehdä tänne blogiinkin ensimmäisen leivonta ohjeen, sillä netistä ei ainakaan näille löydy mitään ohjetta. kertokaahan haluaisitteko enemmänkin leivontaohjeita?IMG_7537

KINKKU-JUUSTOPULLAT

1½ dl vettä tai maitoa
25g hiivaa
1tl suolaa
1tl sokeria
½ munaa
1dl vehnänalkioita
n. 4dl vehnäjauhoja
75g margariiniä
TÄYTE
n. 100g palvikinkkua
n.100g pippurisulatejuustoa tai yrttituorejuustoa.

voiteluun kananmunaa
pinnalle seesamin- tai unikonsiemeniä

laita uuni 225 asteeseen. liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. lisää suola, sokeri ja puolet munasta. alusta joukkoon jauhot ja pehmeä margariini. valmista täyte, leikkaa kinkku pieniksi kuutioiksi ja sekoita se tuorejuustoon/sulatejuustoon. lisää halutessasi vielä mausteita. vaivaa taikina työpöydällä ja kaaviloi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. leikkaa neliöiksi, pane noin ruokalusikallinen täytettä kunkin neliön keskelle. nosta reunat ja suljenyytiksi. laita paperivuokaan liitoskohta alaspäin. kohota leivonnaiset hyvin, voitele munalla ja ripottele päälle halutessasi seesamin- tai unikonsiemeniä. paista uunin keskitasossa 10-15 min. 

IMG_7539 itselläni tosiaan unohtui tuo kyseinen voitelu ja en laittanut seesaminsiemeniä päälle ja silti tuli hyviä! kaiketi mulla loppui noi vuuat kesken, mutta suosittelen silti noita vuokia, sillä täytteet voivat tulla vähän ulos muuten. voin kyllä sanoa että ehkä parhaita suolaisia leivonnaisia! 
IMG_7540

2 kommenttia:

  1. Sulla on ihana blogi! Oon tätä jo pitkään seurailut ja tykkään vieläkin tästä ihan sikana. Mun on pakko kokeilla tota ohjetta joskus, näytti niin hyvältä ja herkulliselta.
    ps: sun banneri on ihana <3

    inopinatumm.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ihana♥ suosittelen kyllä, meinaan ihan sika hyvää!

      Poista

Pidäthän kommenttisi asiallisena, ruudun takana on myöskin ihminen.